Ah, perjantai. En väitä, että viikkoni yleensä olisivat kovin raskaita ja väsyttäviä, mutta jostain syystä perjantait ovat viime aikoina tuntuneet erityisen juhlallisilta. Tiedostan hyvin edessä olevan viikonlopun to do -listan sisällön tenttiin lukuineen ja siivouksineen, mutta siltikin. Tuntuu ihan siltä, että nyt on Perjantai. Myönnettäköön, että on perjantai ja kello on 06:56 (haukotus), mutta perjantai kuitenkin. (Jokohan tämä "perjantain" toistelu riittäisi?)
Ennen nukahtamista meni taas vähän turhan myöhäiseksi kirjan parissa. Mutta minkäs teet, mukaansa tempaavaa kirjaa ei yksinkertaisesti voi laskea käsistään ennen kuin... No, mieluiten ei ennen kuin on kääntänyt viimeisenkin sivun, mutta toisinaan on pakko tehdä myönnytyksiä. Eilen illalla se myönnytys tuli muutaman "vielä tämä luku" -taistelun ja "ei tätä nyt tähän voi jättää" -mutinan jälkeen noin puolessa välissä kirjaa. Kello taisi näyttää yhtä. Hupsista, ilmankos vähän väsyttää (haukotus).
Taidan tänään lukea tuon loppuun. Yleensä en pahemmin perusta luentojen välissä olevista hyppytunneista, mutta tänään sellainen maistuisi. Ihan vain siksi, että ajatus siitä, että pääsen kirjan kimppuun vasta iltapäivällä, on oikeasti vähän... kurja. Asuisinpa vähän kauempana jotta voisin kävelyn sijasta kulkea kouluun bussilla (ja kuluttaa senkin ajan lukemalla). Olisipa minulla hyppytunti. Voisinpa jättää lounaan syömättä ja käyttää senkin ajan lukemiseen. Olisipa jo iltapäivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti